Joulukuu 2061

Täytän tänään 40 vuotta.

Kun synnyin joulukuussa 1981, Kekkonen oli vielä viime hetkiä presidenttinä, Saksa oli jakautunut ja mikrotietokoneet tekivät tuloaan. Neljäänkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista, mutta itse sitä muistaa paremmin arkiset asia, kuin maailman myllerryksen. Puuhamaan pallomeri. Nokia 3220. Teekkarilakki. Ja vaikka maailmanparannus on aina kiinnostellut, ei sitä kovin paljoa tullut uhrattua ajatuksiaan sille, mitä tulisi tehdä toisin. Tulevaisuudestahan oli selkeä lupaus: koulutus takaa työpaikan, teknologia ratkaisee ongelmat ja ihmiset kyllä lopulta solmivat maailmanrauhan.

Tämä lupaus on kuitenkin osoittautunut liian kapeaksi näkemykseksi tulevaisuudesta. Olemme siinä tilanteessa kuin nyt olemme emme niinkään sen takia, että olisimme epäonnistuneet tavoittelemamme tulevaisuuden saavuttamisessa, vaan juuri siksi, että olemme onnistuneet siinä. Juuri tätähän tavoiteltiin: jatkuvan, kiihtyvän kasvun maailmaa, jossa kaikki pääsevät tiedon valtatielle. Ongelmana on vain se, että tämä jatkuva kiihtyvä kasvu on tapahtunut täysin ympäristön kustannuksella, eivätkä hyödytkään jakaudu niin kuin luvattiin tai kuviteltiin.

Tämän hetken haasteisiin olen päässyt syventymään työni puolesta. Tiivis katsaus niistä löytyy esimerkiksi Sitran megatrendeistä, mutta yksinkertaistaen voisi sanoa, että ratkaistavana on koko joukko kriisiytyneitä asioita. Ilmastokriisi, luontokato, demokratian rapautuminen, luottamuksen ja keskustelukulttuurin heikentyminen, kestämättömiin oletuksiin perustuva talousjärjestelmä… Lista tuntuu hengästyttävältä ja lannistavalta. Jos tämä on elämäni ensimmäisen 40 vuoden tarina, millaista onkaan luvassa tulevaisuuksissa?

Seuraavat 40 vuotta

Mitä sitten tapahtuu seuraavien 40 vuoden aikana? Siitä ei kukaan tiedä, enkä usko ketään, joka väittää tietävänsä varmasti. Elämme postnormaalia yllätysten aikaa, jota kuvaavat ristiriitaisuudet, monimutkaisuus ja epävarmuus. Ne asiat, joita tiedämme tulevaisuudesta, oikeastaan vain lisäävät epävarmuutta. Tiedämme, että ilmasto ei ole ihmiskunnan historiassa ollut koskaan tässä tilassa. Samoin luonnon monimuotoisuuden väheneminen on ihmiskunnan lyhyen olemassaolon aikajänteellä ennenkuulumattoman nopeaa.

Olisi todella, todella helppoa olla pessimisti ja julistaa maailmanloppua. Mielestäni se olisi oikeastaan liian helppoa. Liian laiskaa. On nimittäin edelleen paljon asioita, joihin voimme vaikuttaa. Kaikki ihmisen luoma on ihmisen käsissä. Talous. Yhteiskuntajärjestelmät. Digitaalinen maailma. Nämä kaikki on mahdollista ajatella uudelleen. Ja siinä piilee tulevaisuusajattelun voima. Uusien näkymien avaamisessa.

Samalla olisi valheellista sanoa, että kyllä kaikki tästä selkenee, kunhan vain löydetään usko tulevaisuuteen. Ei selkene. Tulevaisuus on sotkuinen ja tulee olemaan sotkuinen. Tämän hetken haasteena onkin samaan aikaan välttää naminami-tulevaisuuksia ja silti pitää kiinni toivosta toimintana. Tulevaisuus tulee olemaan toisenlainen, mutta se voi olla parempi – jos teemme kaikkemme nykyhetkessä parempien tulevaisuuksien rakentamiseksi.

Olisi kiva, jos aikuisetkin tekisivät jotain

Minulla on ollut kunnia ja ajoittainen tuska kirjoittaa kirjaa Suomen tulevaisuuksista Elina Hiltusen ja Jarno Limnellin kanssa. Olen kirjoittanut ympäristöön ja talouteen liittyvistä haasteista ja ratkaisuista. Yksi kirjoittamisprosessin pysäyttävimmistä hetkistä oli, kun haastattelin tytärtäni kirjan viimeistä lukua varten. Hän kertoi innoissaan mitä haluaisi tehdä isona ja miten haluaisi olla mukana ratkaisemassa monia haasteita. Sitten hän sanoi, että olisi kyllä kiva, jos aikuisetkin tekisivät jotain.

Niin. Olisihan se.

Mitä sitten voi tehdä? Paljonkin, yllättävän paljon. Juuri itselleen sopivat tavat vähentää omaa hiilijalanjälkeään voi etsiä elämäntapatestillä. Voi kirjoittaa päättäjille ja vaatia nopeampia toimia ilmastokriisin ja luontokadon hillitsemiseksi. Voi haastaa nykyisiä oletuksiaan tulevaisuudesta ja yhdessä kuvitella parempia tulevaisuuksia ja tekoja niihin pääsemiseksi Tulevaisuustaajuudella. Voi lahjoittaa Luonnonperintösäätiölle ja ratkoa sekä ilmastokriisiä, että luontokatoa. Voi vahvistaa niitä pieniä, hyviä asioita, joiden haluaa olevan tulevaisuuksissa voimissaan.

Tulevaisuus rakentuu nykyhetken päätöksille ja teoille. Koska tulevaisuus tulee olemaan toisenlainen kuin mihin olemme tottuneet, hyvä strategia on ryhtyä jo nyt elämään sellaista elämää, jollaista haluaa tulevaisuudessakin elää, ja joka mahtuu tälle maapallolle.

Minulta toisinaan kysytään, että ahdistaako minua tulevaisuus. Ei, ei se ahdista, sillä tulevaisuus voi tosiaan olla huomattavasti nykyhetkeä parempi. Sen sijaan minua ahdistaa nykyhetki ja toimimattomuus. Paremmat tulevaisuudet ovat nenämme edessä, mutta välillä tuntuu että mieluummin jatkamme kipittämistä tutun uoman pohjalla kohti rotkoa.

Uskon että vuonna 2061 olo on kuin hyvän jumpan jälkeen. Mietimme sopivan hengästyneenä, että miksi ihmeessä emme tehneet tätä aiemmin, mitä ihmettä kuhnailimme. Tarjolla on parempia tulevaisuuksia, ja jos emme niihin tartu, huijaamme vain itseämme.